torstai 11. maaliskuuta 2010

VIIKKOSUUNNITELMA AJALLE 15-19.3.2010

TÄLLÄ VIIKOLLA JATKAMME MYÖS KEPPIHEVOSTEN TEKOA!

TUTKIMME MYÖS VANHOJA TAVAROITA NÄYTTELYSSÄ!

Maanantaina: Aamupiirissä lauluja - leikkejä. Soitinesittely klo 10.00. Helsingin Metropolia-ammattikorkeakoulun kolme opiskelijaa esiintyy meille.
Tiistaina teemme rairuohopurkit valmiiksi seuraavan viikon istutuspuuhia varten.
Keskiviikk0na aamupiirissä laulamme ja leikimme. Omat kerhot kokoontuvat.
Torstaina meille tulee pelastuslaitos kyläilemään klo 9.30. Luvassa tietoa turvallisuudesta sekä kaluston esittelyä pihalla.
Perjantaina: Isovanhemmat kyläilevät. Aamukokoontuminen leikkien, yhteinen musiikkihetki salissa klo 10.15

perjantai 5. maaliskuuta 2010

VIIKKOSUUNNITELMA AJALLE 8-12.3.2010

Minä hiihtelen hankia hiljakseen...

Maanantaina opetellaan varsa-laulua, leikitään ratsastusta. Alamme tehdä omia keppihevosia.
Tiistaina lähdemme Relanderin ponitallille, lähtö klo 8.30, aamupala alkaen klo 7.45
Keskiviikkona pidämme satupäivän.
Torstaina minieskaritehtäviä, pienemmillä omat jutut.
Perjantaina oman lelun päivä. Päiväkotiin saa tuoda jonkun eläinlelun.


KEPPIHEVOSTEN TEKO JATKUU... TARVITSEMME VILLASUKKIA, PARITTOMIA!